Perjantaina osallistuttiin Emilian kanssa Elimäellä Pentin hölkkään. Emppu vielä pikkuisen puolikuntoisena ja itsekin hieman nuhaisena, mutta viivalla.
Lopputulos oli kuitenkin jopa kohtuullinen kun faktat lyödään pöytään. Kilpailumatka 5 km, lopputulos 15:15. Piikkipaikalla ja vetojuhtana paukusta lähtien ja vielä keulassa 700 m ennen maalia. Oman sarjan (M35) voitto ja koko tapahtuman kakkonen, 10 sekuntia edellä ainoastaan yleisen sarjan voittaja, kahden viikon takainen Suomen Mestari kahdelta juoksumatkalta. Taakse jäi muun muassa Elimäen paikallinen suuruus Janne Sakkara... Ja sitten mä heräsin.... :D
No tokihan nuo kaikki faktat pitivät täysin paikkansa, ainakin kun joltain kantilta katsotaan.
Korjaillaan hieman faktoja. Perinteisesti aina juostaan sama reitti Moision kartanon maisemissa. Ennakkoilmoituksessa matkan piti olla 5 km. Viime vuoden tuloksissa luki 4,6 km ja paikan päällä seinällä 4,4 km. Ja lopulta oma GPS näytti matkaksi 4,21 km (voittajalla 4,25 km).
Yleisen sarjan voiton korjasi siis Heikkilän Niksu, joka voitto kaksi viikkoa sitten SM kultaa sekä 800 että 2000 metrillä. Sarjana pojat 14-v. Toki tulokset todella huimat 800 m 2:06 ja 2000 m 6:12.
Nyt Niksu pysytteli imussa tarkkailuasemissa koko matkan ja iski lopussa. Ei mitään palaa iskeä vastaan. :D
Omassa sarjassa tuli tosiaan voitto Sakkaran Jannesta noin puolellatoista minuutilla. Aika taisi olla jotain 16:42. "Pienenä" kuriositeettinä mainittakoon, että tirehtööri Saggara paineli matkan nahkasaappaissa, pussihousuissa ja lierihattu päässä... Kova suoritus! :)
No mutta. Kelihän oli loistava, liki parikymmentä astetta ja aurinkoinen keli.
Hieman kiireisellä valmistautumisella joutui taas kerran matkaan ja alkulämpö jäi pikkuisen vajaaksi tai oikeastaan palauttelu siitä. Mutta kohtuu tuoreena pääsi viivalle.
Paukusta lähdettiin heti liikkeelle ja eka kilometri paineltiin kevyesti alavoittoisella asfaltilla reippaasti 3:27/km. Sitten vaihdettiin parin kilometrin ajaksi alustaksi hiekkatie ja vauhti pikkuisen tasoittui, mutta pysytteli kuitenkin reippaana, toinen kilometri mentiin 3:36/km. Tämä vauhti alkoi riittämään muille mukana olleille ja eroa alkoi syntymän. Kolmannen kilometrin alussa kiivettiin reitillä vielä muutama metri ylöspäin, kunnes käännettiin takaisin päin ja tuuli otti jonkin verran vastaan. Toki jalkakin lakoi jo hieman painaa, mutta kolmas km oheisista seikoista johtuen 3:44/km. Neljäs kilsa sitten
vaihdettiin takaisin asfaltille ja käännettiin alkureittiä toiseen suuntaan, eli hyvin loivaan ylämäkeen. Ja kun Niksu teki oman pienen nykäyksensä, niin vauhti kiihtyi pikkuisen, mutta kun ei jerkkua löytynyt, niin Niksu karkasi helpohkosti. Neljäs kilomeetri 3:42 ja viimeinen kääntö maaliin köpötellen viimeinen 210 metriä 44 sekuntiin (3:29/km) puristelematta liikoja.
Koko matkalle keskitahdiksi tulee 3:38/km, joten omilla mittareilla ollaan kurppamaisessa vauhdissa. Liekö koskaan oltu tällaisessa kunnossa?
Kun laskeskelee tuon ensimmäisen kolmen kilsan ajan ja lisää neljänneltä kilometriltä tasaisen vauhdin taulukolla tuon 12 minuuttia täyteen, rullailee mittari 3313 metriä Cooper-tulokseksi, joka myös lähentelee omia ennätyksiä.
 |
| © Vaula-Rikka Heikkilä |
36 päivää jäljellä. Kunnon voi enää ainoastaan tuhota. Maltilla on mentävä sekä kuunneltava kroppaa ja Koutsi-Vanikkaa. :)
Alkuviikko aloitettiin taistellen, kun edellisen viikon päättänyt treeni puski pohkeisiin sellaisia tuntemuksia, että olisivat voineet jäädä poiskin. No niitä yritettiin karistella alkuviikko pois jaloista, myös tiistain kovemmalla treenillä, johon Koutsi-Vanikka oli kirjaillut 3+3vr 8kova kiihtyen 4:15 - 3:50. Huh-huh.
No tätä lähdettiin toteuttamaan ja kyllähän paikat tuon kolmen kilsan lämmittelyn aikana hieman aukesivat, mutta tukkeessa olivat koko treenin ajan. Silti sieltä sielun syövereistä saatiin puristettua hieman tehojakin ulos nimittäin vauhti pysyi jotakuinkin kiihtyvänä, kun aikarauta ranteessa paljasti kilometreihin kuluneen 4:05, 4:12, 4:02, 4:02, 3:51, 3:51, 3:47, 3:44. Ei pöllömmin ruhokkaalta! :)
Kesviikkona Kansanparantaja-Liikanen yritti auttaa miestä mäessä ja toki paikat siitä aukenivatkin hieman, mutta pohkeet eivät. Liekö lievää tulehdusta pukkaa sinne?
Onneksi loppuviikko oli suunniteltu kevyeksi, sillä lenssuahan se pukkasi koko perheelle. Nuhasta kärsien treenit pystyttiin kuitenkin vetämään läpi ja viikko saatiin taputeltua läpi.
Pohkeet eivät meinaa ottaa hellittääkseen, mutta epäilys alkaakin kääntyä tulehduksesta muuttuneeseen juoksutekniikkaan... Liekö vauhdit nostaneet lantiota niin, että mennään päkiöillä niin reippaasti että ne ovat vaan jumissa? Viime päivät onkin nyt kevyet tehty purulla ja askeleeseen keskittyen ja persausta laahaten onkin pohkeet alkaneet taas toipua.
Loppuprojekti taidetaankin sitten keskittyä siihen, että vain kovat juostaan paremmalla tekniikalla? Tyhmääkö? No ainakin jalkoja säästävää.... :D
Viikko taas tepasteltu pitkin ja poikin ja pikkuhiljaa alkaa näky valoa tunnelin päässä.
Tänään tepastellessa liki 24 km:n "kevyt" lenkki tuli hieman hulluteltua. Kun ensi itsensä pysäyttää vartiksi jäähtymään pimenevään iltaa ja lähtee sittä rauhassa liikkeelle voi seuraavan kilometrin aikana todeta vauhdin vähän kiihtyneen sillä sijainti kartalla oli siirtynyt tuon matkan 19:37 minuutissa.
Nyt alkaa pikkuhiljaa irrota, mutta eihän vaan liian aikaisin? Vielä on kesää jäljellä.... ;)
Muutaman rauhallisemman päivän jälkeen Kurppa-kokelas pääsi taas kokeilemaan kisavauhtia, tällä kertaa siis Nastolatriathlonin Olympiamatkalla. Matkana siis 1,5 km uinti, 40,6 km pyöräily ja 9,6 km juoksu.
Treenitaustat lajeittain viimeisen vuoden aikana oli aikana oli aika rajoittuneet. Uintia 1 km ja pyöräilyä 53 km, joten molemmissa lajeissa suunnilleen tuplattiin vuoden saldot. No juoksumetrejä sitten olikin hieman enemmän takana...
Uinti saatiin vetää hyvässä kelissä aika tyynessä kelissä. Pyöräilyreitti oli kohtuullisen rankka, samoin juoksuosuudella polut olivat välillä kovinkin kapeita.
Kokonaisuutena kisa oli taas mukava kokemus, vaikkakin lajeittain suoritus vaihtelikin aika paljon.
Uinti siinä sadan hengen ruuhkassa ei ole mukavaa, siksi hainkin ajolinjat hieman leveämmin muutamien lisämetrien kustannuksella. Uinnin osuusaika 32:10 (2:09/100m) ja sijoitus 57. Keskivaiheilla listaa. Ihan ok, mutta mitäpä tällä treenillä voisikaan odottaa.
Pyöräilyssä ei sitten säästelty reisiä vaan annettiin kumin laulaa... No tekniikkahan on aivan hakusessa ja menoa oli tosiaan puhdasta polkemista pyörittämisen sijaan. Selkäkin hieman oireili, mutta homma pysyi kohtuudella paketissa reisien väsymisestä huolimatta. Sopivan vaihteen löytäminen vaatisi kyllä hieman treenikilometrejä, mutta kaikesta huolimatta urakasta selvittiin kohtuudella ajassa 1:10:30 (34,55 km/h). Pyöräilyn sijoituskin kohtuullisesti 14.
Juoksu sitten hieman arvelutti, miten se lähtee kulkemaan pyörällä revittelyn jälkeen. Tietenkin heti alussa etureidet tuntuivat kokolailla saaneilta ja väsyneiltä, mutta rohkeasti lähdettiin puskemaan eteenpäin. Eka kilsa meni alle neljään minuuttiin, mutta sitten reitti ja reidet alkoivat verottaa vauhtia ja seuraavat kilometrit mentiin 4:15/km tienoolla. Kääntöpaikan jälkeen sitten lähdettiin yrittämään tavoittaa edellä meneviä ja reisien tuntemuksista huolimatta vauhtia alkoi löytyä jälleen, vauhti kiipesi 4:05/km tienoolle. Ja viimeisellä kolmosella tavoitteena oli sitten saavuttaa naisten kärki, joka onnistui noin kilometri ennen maalia. Ja kun vauhtikin oli kiihtynyt alle neljän minuutin, niin samalla onnistuin ottamaan puolen kymmentä muutakin päänahkaa. Reissun viimeinen kolme kilometriä vedettiin muutamia sekunteja alle 12 minuutin, joten ihan hyvä Cooperikin sinne saatiin.
Lopulta juoksun loppuaika oli 39:43 (4:05/km), jolla heltisi juoksuosuudella 4. sija ja juuri siltä meno tuntuikin, pitkästä aikaa menevältä.
Vaihtoihin meni vielä nelisen minuuttia ja yhteisaika oli 2:26:04. Loppusijaksi tuli 13. joka on lajiin tutustujalle reilun sadan joukossa ihan kohtuullinen suoritus.
Tästä on hyvä jatkaa konttaamista eteenpäin. Noin kaksi kuukautta, eli kahdeksan viikkoa on nyt aikaa valmistautua päätavoitteeseen...
Kiitos kuvasta Pasas Eerolle, joka hoiti kannustuksen samalla kun Antti oli rutistamassa SM-täysmatkaa, jonka yhteydessä myös tämä lyhyempi hässäkkä järjestettiin. On ne hurjia äijiä (3,8+180+42,195)!!!
Mennyt viikko taputeltiin reippaalla tahdilla. Iitti-hölkästä toivuttiin perjantain verran, jonka jälkeen lauantai aamuna (7.50) Koutsi-Vanikka komensi kevyelle 24 kilsaiselle. Ajankohta toki määräytyi Koutsin golf-kisojen takia ja tietenkin lämpötila oli kohtuullinen, vain 18 astetta. :) Seurana meillä J. Soini, joka pystyi nautiskellen etenemään tässä seurassa. Vauhti pysyi lenkin ajan kohtuullisena, kunnes 20 km:n kohdalla Sir Vanikka alkoi juttelemaan Heli Koivulan pakaroista, jolloin vauhti kiihtyi 4:30/km kohdille. :D Pari huokaustaukoa matkalla, mutta muuten ihan reippaasti edetty lenkki.
Muutaman kevyen palauttelupäivän kautta sitten tiistaina nautiskelemaan kevyesti iltarasteille F-radalle. Ja koska ideana oli olla kevyt, niin seuralaiseksi otettiin OJ. Ohjelman kevyt 7 km vaihtui 7,5 km:n suunnistukseen, vaikka leppoisasti helteestä päästiinkin tuon reilun tunnin nautiskelemaan.
Keskiviikkona sitten kontattiin Uttiin Vartti-maratonille. Hieman aikataulullisesti, mutta perinteisesti, myöhässä kisapaikalle ja hieman kiireinen verryttely. Kroppa ja lihakset ei oikein ehtineet lämmetä 29 asteen helteestä huolimatta, joten myös viivalle hieman vajaalla lämmöllä kömmittiin.
Reippaasti kuitenkin lähdettiin liikkeelle. Kenguru HP karkasi Niken kanssa horisonttiin ja seuraavassa ryhmässä nitkuteltiin itselle (liiankin) reipasta 3:39/km vauhtia Joonan ja Myko-Mikan kanssa 2:5 km:n asti, jolloin itse annoin hieman ensimmäisessä reilussa ylämäessä pikkuisen siimaa ja jäin yksin kömpimään vältellen liikoja happoja.
Ylämäen jälkeen tulee toki alamäki, mutta seuraavat pari kilometriä nautiskeltiin ylämäkivoittoisesta reitistä, joka oli kyllä myrkkyä Wannabe-Kurpalle. Heti puolen välin jälkeen Koutsi-Vanikka ja Aulis Myllylä olivat kirittämässä menijöitä ja kertoivat miesten edellä menevän noin 40 sekunnin päässä ja kurkistus taakse kertoi Rantalan Juhan tulevan 50 metrin päässä.
Seuraavat pari kilometriä yritettiin taistella metsäpolulla happoja vastaan ja palautella, mutta raskasta oli. Kolmen kilometrin hiekkasuora söi mehuja miehistä ja kun viimein polulle päästiin kääntymään oli Myko-Mika 1:30 ja ja Joona 0:30 edessä ja takana Juha enää 20 metrin päässä ja Kurpan puolikas oli valmiina luovuttamaan.
Jostain kuitenkin onnistui polku innostamaan vielä kerran yrittämään karkuun, olihan tuo itselle kuitenkin tutumpaa alustaa edetä. Ero ei enää kaventunut tuossa vaiheessa, jopa muutaman metrin sai lisää eroja, joten siitä sai taas lisää virtaa viimeiselle kilometrille. Juuri Utin valleille tultaessa onnistuin saavuttamaan upeasti helteessä 5,8 km köpötelleen Empun ja Suskin ja sain vesipullosta muutaman pisaran kasvoille piristämään. Vallien jälkeen yritin viimeisen kerran karkuun pienellä kiristyksellä, joka tälläkin kertaa onnistui samaan tapaan kuin viikko sitten Iitissä ja Juha pysyi lopulta takana. Aikaa tuohon varttiin kului 43:32, joka oli kohtuullinen ottaen huomioon kelin, kengät valinnan ja hieman väsyneet jalat. Olisi mukava päästä viivalle kokeilemaan tuoreilla jaloilla, miten tasaisella alustalla kulkisi. Ennätys Cooperissa ei varmastikaan olisi kaukana, sillä kahdessa viimeisessä kilpailussa ensimmäisessä 12 minuutissa on taitettu noin 3200 metriä. Mutta vielä on kesää jäljellä.
Tänään otettiin sitten kevyt 8 km hyvässä seurassa, eli Suskin kanssa ja huomenna sitten verkkaillaan kohti viikonlopun tuplakisaa, eli suunnistuksen AM-kisoja. Toki päivä alle verkkaillaan kesän perinteiseen malliin saunaprojektin kanssa. :)
Näillä taas etiäpäin. :)
Wannabe-Kurppa on ollut hiljainen reippaat kahdeksan kuukautta, mutta otetaanpas tällä puolellakin loppukiri. Facebookissa ääntä onkin pidetty, mutta sielläkin katkonaisesti.
Reilut 70 päivää on enää jäljellä ja sitten nähdään mitä on saatu aikaiseksi. Pitää vaan jaksaa.
Matkalle mahtuu vielä useampia startteja, mutta lyödään kyykytykset lukkoon tuonnempana lopullisesti.
Sanainen arkku sulkeutui lopulta sen onnistuneen Valencian keikan jälkeen. Sen jälkeen matkalla on ollut ylä- ja alamäkiä. Talvikausi meinasi masentaa, mutta lopulta päästiin silloinkin rytmiin.
Helmikuussa oli tarkoitus mennä Epsanjaan viikoksi juoksemaan, mutta värttinäluun murruttua padelkentällä jäi tuokin treeniretki haaveeksi.
Keväällä sitten oli välietappi Rooman maraton. Kaikki tuntui aina loistavalta kisa-aamuun asti, mutta jonkin tyyppinen pöpö vei voimat ja matka oli taistelua. Puoleen väliin taisteltiin aikataulussa, mutta sen jälkeen sitten vedettiin käsijarrua ja maaliin saavuttiin ajassa 3:25:57. Toipupminen kylmän ja kuuman välillä vei muutaman tunnin ja olo parani. Ei siis nappisuoritus, mutta hyvä opetus: kaikki on niin pienestä kiinni myös lokakuussa.
Kunnon kehittymisestä toki on matkan varrella ollut myös positiivisiakin merkkejä. Ennätyksiä on rikottu monessa paikassa. Muun muassa Suijankoskijuoksu, Metsäkylän Munahölkkä ja Helsinki City Run.
Treeniin tuli pientä katkosta kesällä, kun mökin saunaprojekti alkoi painaa päälle. Mutta pikkuhiljaa homman edetessä on taas päästy treenin makuun ja nyt saatiin ulosmitattua sitten 10 km:n oma ennätys Iitti-hölkässä, 39:11.
Näillä eväillä jatketaan treeniä ja katsotaan mihin se riittää. Stay tuned. :)
Lepo päivät jatkuu. Ei treenaamista ohjelmassa, mutta ahkerasti töitä väännetty, tänään toki koneella.
Ylihuomenna lauantaina ensimmäiset fyysiset suoritukset Valencian jälkeen, kun astellaan tuomarihommiin Kotkan Reipas - Kosken Dynamo pelissä.
