77/400 Lepiä

Lepo päivät jatkuu. Ei treenaamista ohjelmassa, mutta ahkerasti töitä väännetty, tänään toki koneella.

Ylihuomenna lauantaina ensimmäiset fyysiset suoritukset Valencian jälkeen, kun astellaan tuomarihommiin Kotkan Reipas - Kosken Dynamo pelissä.

76/400 Kevyttä köpöttelyä

Keskiviikkona pääsi vielä normaalimmin rytmiin kiinni, kun oli aika kuurata hallin lattiat. Noissa askareissa tulee tallattua yhteensä noin viiden kilometrin matka, joten ihan hyvä ja kevyt verkka saatiin keskiviikolle.

Illalla sitten oli parempi jättää Viialan valssit väliin ja ottaa tilalle jotain korvaavaa ohjelmaa. Pitkästä aikaa, ensimmäistä kertaa tällä kaudella pääsi Kouvolan jäähalliin seuraamaan KooKoon otteita. Valittavasti vierasjoukkue Jukurit nipisti pisteet jatkoajan 1-2 voitolla.

Vielä kotimatkalla pääsi nauttimaan kotimaisesta huippupalloiluviihteestä, kun poikkesin Viilan Cage Gardeniin seuraamaan tiukkaa taistoa JiPSin miesten välillä. Ja kyllä, taas tarjottiin koko rahalla sitä itseään.

Jalat alkavat kuitenkin jo osoittamaan toipumisen merkkejä. :)

75/400 Toipumista työn parissa

Tiistaina jalkojen verryttely jatkui tietenkin heti työn parissa ja Pyroll Areenalla, kun pääsi arkisten askareiden pariin.

Illalla Koutsi-Vanikka palautti miehen maan pinnalle muistutellen vielä pitkästä matkasta, jotta tuo puuttuva 5 minuuttinen saadaan pois maratonajasta.

Kaikesta huolimatta hyvää fiilistä ei saatu vieläkään kadotettua, vaikka kävely alkoikin jo sujumaan ihan hyvin. ;)

74/400 Palautumista Benodormissa

Sunnuntaina heti maratonin siirryttiin siis jo Benidormin bilekaupunkiin. Jo matkalla nähtiin bussilasteittain eläkeläisiä, mutta tiedettiin niiden matkaavan kohti lentokenttää.

Kun oltiin kirjauduttu hotelliin sisään ja lähdettiin etsimään palauttavaa pihviä, karu totuus iski kasvoille kuin märkä rätti. Bileet taitaa olla tältä vuodelta peruttu. Katukuvassa ei juuri näkynyt alle eläkeikäisiä. Pieni kontrasti siihen, millainen mielikuva olli vuodelta 2001 kyseisestä kaupungista. Okei lomakausi on ohi jne, mutta silti.

No maukkaat alkupalat, pihvit ja jälkiruoat ja riittävästi palauttavaa juomaa, ei muuttanut menoa sen hurjemmaksi, joten ajoissa päästiin toipumaan hotelliin ja kunnon unille.

Aamulla sitten runsaan aamiaisen jälkeen tavaroiden pakkaus ja matka kohti kotia pääsi alkamaan. Jalat olivat kieltämättä kuin kaksi ratapölkkyä, eikä niistä yöllisistä verryttävistä juoksuspurteistakaan  tuntunut olleen apua.

Silti kotimatkasta selvittiin kunnialla ja koko reissusta ilman yhtäkään jalkakramppia. Pitkä matkustus päivä päättyi viimein omaan sänkyyn ja rakkaiden pikkupönttöjen yöllisiin tiukkoihin haleihin. <3

73/400 Viikset Valenciassa

Sunnuntaiaamu aloitettiin kellon soitolla klo 6:00. Toki P.Sööperi oli jo aiemmin tuskaillut liikenteen melun ja niskojen kanssa, joten ei voi sanoa, että tämäkään yö olisi mennyt ihan rentoutuessa.

Reippaasti kuitenkin aamupalalle. Aamupala vedettiin harvinaisen hillitysti normaaliin syömiseen verrattuna.

Sitten viimeistelemään kisavarustus ja pakkaamaan kamat. No jottei kaikki nyt ihan ennakoiden mukaan mene, niin muutettiin vielä lennossa uloskirjautumista hieman myöhemmäksi, jotta suihkuun ehtii lenkin jälkeen.

No, sitten siis kamat päälle ja parafiinit kainaloon ja nivusiin estämään hiertymiset. Nopea tsekkaus ja kolme varttia ennen lähtöä liikkeelle. Matkalla pieni alkuverryttelyhölkkä ja yksi hieman reippaampi veto aukaisemaan paikkoja.

Ja sitten kohti lähtökarsinaa. P.Sööperi joutui tavoiteaikansa vuoksi eri karsinaan, kuin itse, joten nopeat tsempin toivotukset ja keskittymään omaan tekemiseen.

Lähtöä odotellessa huomasi jo oman keskittymisen olevan harvinaisen hyvin kasassa. Koutsi Vanikan kanssa viestiteltiin vielä muutamat ajatuksen vaihdot, joista tärkeimpänä oli mielessä maltti, maltti ja maltti. Sitä ei meikäläisen kohdalla voi liikaa korostaa.

Tavoitteena oli lähteä pötkimään 4:25/km, kunhan ensin näkee alun ruuhkat ja miten juoksu lähtee kulkemaan. Tuolla vauhdilla pääsisi omaan ennätykseen, joka on kiikarissa. Ei kuitenkaan mitään isompaa harppausta, mutta 3:08 olisi kiva ajatellen tavoitetta vuoden päässä... Ja vaikka matkasuunnitelmaan kirjattiinkin jo Suomessa huumorimielellä maalissa: 12:05 uudella ennätysajalla, ei oikeastaan ollut käsitystä siitä mitä tuleman pitää...

Lähtölaukaus pamahti 9:00, juoksukeli vaikutti loistavalta, noin 10 astetta lämmintä ja aurinko paistoi kirkkaasti. Toki ennusteen mukaan kymmeneltä pitäisi sataa.

Alkuruuhkassa kävellen lähtöviivalle meni 1:07, jonka jälkeen pikkuhiljaa pääsi tapailemaan jotain juoksuaskelten tyyppisiä harppauksia. Mahtavien alkumaisemien jälkeen päästiin sitten laukkaamaan ja taustalla soi “Urheiluhullu”, sopi oikein hyvin tähän hetkeen... :)

Ensimmäinen kilometri taittui aikaan 4:35, joten heti jäätiin 10 sekuntia tavoitevauhdista. Eiköhän sen saa pikkuhiljaa kirittyä, matkaa on ainakin riittävästi vielä edessä. No toki ahneutta ja hulluutta riittää meikäläisellä sen verran, että jo heti seuraava kilometri taittui aikaan 4:15 ja oltiin taas tarkalleen aikataulussa. Ja tästä eteenpäin pääsikin käytännössä juoksemaan ihan omaa tahtia ruuhkan pikkuhiljaa helpottaessa.

Ensimmäinen viisi kilometriä taittui aikaan 21:43 eli 4:21/km, hieman suunniteltua nopeammin, mutta mukavasti. Tässä vaiheessa kärkimiehet juoksivat reitillä vastaan ja vauhti näytti melkoiselta ja kovin tummalta.

Itse tuon pari kilometriä eteenpäin taitettua ja käännöksen tehtyä näin Sööperin vastavirtaan kauhomassa. Pikaisen kommunikoinnin jälkeen selvisi, että selkä on kestänyt, mutta pistokset vaivaavat.

Itse jatkoin konttaamista ja vaikka mieli teki hieman lisätä vauhtia, niin joku kuiskutteli olkapäältä, että vedä sitä käsijarrua kiinni...

10 km väliaika oli 44:30 eli viisi km taittui aikaan 4:20/km. Tiedossa oli myös, että kolmen tunnin jänikset eivät ole kaukana, mutta ei, tänään ei ole se päivä. Malttia!

Komeat maisemat ja hieno reitti veivät reippaasti eteenpäin ja seuraava 5 km taittui 21:43 (4:21/km), siispä vauhti säilyi hyvänä ja tasaisena, jatkuvasti ranteeseen tuijotellen ja vauhdista huolehtien. Ja musiikkina tässä vaiheessa soi “Highway to Hell”... Hieman alkoi jännittää... :)

Tuossa vaiheessa jaloissa, etenkin reisissä alkoi tuntumaan pientä väsymystä ja kivistystä ja polvetkin hankailivat toisiaan vasten ja niissä tuntui pientä hiertymistä.

Rinnalla juoksi espanjalainen kaveri pinkissä paidassaan ja kommentoi jotain paikallisella murteella, treffeillekö pyysi, mene ja tiedä, sitä tarina ei kerro... Itse totesin vain lyhyesti, että englannilla pärjää, mutta sillä puolella ei sen kielen taito ollut ihan kohdallaan. Sen verran saatiin kuitenkin kommunikoitua, että tavoiteajat ovat molemmilla karvan alle 3:10, joten ehkä loppumatkalle oli seuraa tarjolla...?

Edelleen itselle joutui hokemaan malttia, kun aina jonkun ohittaessa tai jotain saavuttaessa vauhti kiihtyi. Jarrua, jarrua….

Puolikkaan kohta tuli vastaan ajassa 1:32:34, askeleen karvan verran reipastuessa, mutta vauhdin pysyen lapasessa. Jalat tuntuivat taas palautuneen ja matka taittui mahtavissa maisemissa. Ja yleisöäkin oli kohtuullisesti matkan varrella. Rapiat 6 km taittui aikaan 26:21 (4:19/km) ja meno maistui.

Seuraavan pätkän aikana päästiin tutuille maisemille, kun alkureitin maisemat ja oma hotelli osuivat matkan varrelle. Hienoinen vastatuuli puhalteli vastaan pitkällä suoralla, mutta siinä kevyt jalan nostaminen kaasulta varmistelemaan, ettei ylläreitä pääse tapahtumaan. Hotellin kulmalla mietiskelin vaan, että miltä kroppa maistuu vai olisiko mukavampi mennä köllöttämään sänkyyn… Ihme kyllä pääkin sanoi, että anna mennä vaan, hyvältä tuntuu. :)

Tuo vajaan viiden kilometrin pätkä taittui aikaan 16:53 (4:20/km).

Jaloissa tuntui taas pientä väsymystä, mutta ei mitään dramaattista. Tässä vaiheessa eteen napsahti kolmen miehen joukkio, joista yksi tuntui olevan huoltajana ja tsempparina mukana. Miekkonen kantoi juomapulloja mukana ja tarjoili geelit kavereille. Vaikutti hieman kovemmalta menijältä, kun aikaa oli ylimääräiseen tekemiseen. Meno oli tasaista ja itse liityin orkesteriin imuun hiljaiseksi varjoksi. Kyytiin maistuvat menomusiikit tarjoili Queen, “Show must go on”. Vauhti pysyi mukavasti kohdallaan ja matka taittui. 28 km:n kohdalla taitettiin sillan yli ja kelloon kurkistus kertoi aikaa menneen noin 2:02:30. Kolmen tunnin alitus oli siis noin “kahden ja puolen minuutin päässä” ja tuossa ajassa oli vielä lisänä se reilu minuutti lähtöviivalle. Ajatus mahdollisuudesta kiristää vauhti alkoi heräilemään jossain päin aivoja. Mutta samaan aikaan Koutsi-Vanikan hahmo huusi vielä toisella olkapäällä: “Malttia, malttia”. Totta, vielä on matkaa kolmasosa jäljellä, joten yritetäänpäs hillitä vielä menoa. Laskukone raksutti päässä sitä hetkeä, jolloin uskaltaisi pistää lisää ja kuinka paljon tuota vauhtia silloin pitäisi kiristää.

30 km:n kohdalla väliaikapiste oli epäkunnossa. Tässä vaiheessa kuitenkin päätin seurata omaa vauhtia ja siirryin pikkuryhmän edelle ja nostin hyvin kevyesti vauhtia.

Pari kilometriä maltti pysyi mukana, mutta kun matkaa oli noin 10 km jäljellä, oli pakko lähteä kokeilemaan, josko jaloista löytyisi paukkuja. Oman kellon mukaan 34. kilometri taittui 4:11 ja sitten rennosti hyvin loivaan alamäkeen 35. kilometri 4:08. Oikein mukavaan lentoon päästiin hetkellisesti.

35 km:n väliaika oli 2:32:39, eli edellinen 10 km taittui aikaan 43:12 (4:19/km).

Pari reippaampaa kilometriä alkoi kuitenkin painaa jaloissa, olihan niillä vauhti selvästi alkumatkaa kovempaa. Samalla myös sykkeen nousu aiheutti hengityselimistössä sellaista rasitusta, että alkoi tuntumaan puristusta palleassa ja vatsassa. Tämä taas osaltaan vaikeutti hieman juoksemista. Käännyttäessä loivaan ylämäkeen vauhti putosi selvästi, tokikaan ei mahdottoman dramaattisesti, mutta jo 36. kilometri kertoi haamurajan karanneen, kun siihen näytti kuluneen 4:24. Eikä vauhti enää sitten lähtenyt kiipeämään, kun seuraava vei sekunnin kauemmin. Liekö pieni pettymys ollut sillä hetkellä tuo, sillä 38. kilometri vei taas muutaman sekunnin kauemmin ja 39. kilometri oli jo ensimmäistä ruuhkakilometriäkin hitaampi vieden 4:44. Nyt matkaa maaliin ja helpotukseen oli enää kolmen kilometrin verran ja senhän tietää miten tuon tiedon vapauttama adrenaliini saa miehen liikkumaan. 40. kilometri oli sitten jo taas normaalivauhtinen 4:25. 35 – 40 kilometriä kulki aikaan 22:29 eli 4:30/km. Ei tuotakaan vauhtia voi todellakaan moittia, kun normaalia omaa tasoa miettii, mutta kymmenen sekuntia tuli takkiin jokaisella kilometrillä.

Tässä vaiheessa pistin musiikit pois, kuulokkeet syrjään ja aloin nautiskelemaan tunnelmasta. Puhelin käteen ja hieman ikuistamaan loppumatkan menoa.

Yleisöä oli hyvin runsaasti loppumatkan varrella, mutta se oli kovin hiljaista. Niinpä hullu suomalainen otti tehtäväkseen vähän väliä huudattaa ihmisiä joillain epämääräisillä “Come on people, make some noise!” -huudoilla. Ja hyvinhän immeiset silloin kannustamaan alkoivat. Toivottavasti sama mekkala jatkui myös seuraaville juoksijoille, sillä oikein mukavasti jokainen oma huuto ja toisaalta taas kannustushuuto sai tennaria liikkeelle.

Niinpä se maalikin tuli hyvin reippaasti vastaan, yleisöä huudattaen ja sen kannustaessa puhelin kourassa kirmaavaa tukevan oloista konkari-kurppaa.

Huikealle loppusuoralle käännettiin viimein ja sinisen maton alla katselin vieressä olevaa “vesihautaa” ja mietiskelin, ettei tässä nyt niin suurta ruuhkaa ole, että sitä ajolinjaa tarvitsisi alustavista kehotuksista huolimatta käyttää. ;)

Maaliviiva tuli vastaan ajassa 3:04:37 (nettoaika 3:03:30, 4:21/km), joten uusi ennätys syntyi noin kuudella minuutilla. Huikea fiilis!

Ja sitten evästämään odottamaan Sööperiä, joka taittoikin matkan myös ennätysajassaan 3:46:35. Loistava suoritus sekin, etenkin kun ottaa huomioon viimeisen kuukauden selkäongelmat.

Pohdiskelua tapahtuneesta

Loistavasti mennyt maraton takana. Tankkaus onnistui varmaan aika täydellisesti ja kroppa oli valmiina koitokseen. Toki unta olisi alla saanut olla hieman enemmän.

Matkalla ei vessakeikkoja, eikä edes tarvetta pysähtymiselle. Jalat kesti loistavasti ja kerrankin myös pää.

Koutsi-Vanikka oli virittänyt viimeiselle viikolle sopivan kevyen ohjelman.

Kyllä se juokseminen vaan tuppaa olemaan mukavaa silloin kun on kunnossa. Keväällä Wienissä maraton vei 3:18:30 ja nyt tuo aika parani siis 16 minuutilla. Oma ennätys parani kuudella minuutilla. Ja varsinaista treenaamista on takana puolitoista kuukautta, jonka aikana on huomannut jo, kuinka treenaaminen puree. Jos joku, niin tämä kasvattaa ennestään jo kovaa motivaatiota.

Tuo motivaatio on toki näkynyt sitoutumisena tähän 400 päivän projektiin jo alusta lähtien. Ja tässä yksittäisessä tapahtumassa taas tuo sitoutuminen näkyi omalta kohdaltani selkeästi parempana keskittymisessä juoksuun ja vauhdin pitoon ja ennen kaikkea ohjeiden noudattamiseen. Toki suunnitelma oli pitää muutamaa sekuntia rauhallisempaa vauhtia, mutta tuo vauhti tuntui aina luonnolliselta ja helpolta matkavauhdilta.

Ja tietenkin alun perin se hyvä motivaatio löytyy oikeasta tavoitteen asettamisesta. Realistinen päämäärä antaa potkua jokaiseen yksittäiseenkin harjoitukseen. Ja tuossa työhuoneen seinällä oleva numerosarja 2:59:59 muistuttaa tuosta tavoitteesta joka päivä.

Se olisiko nyt ollut mahdollisuuksia tuon kolmen tunnin alitukseen jää tietenkin arvoitukseksi. Se olisi vaatinut jokaisella kilometrillä noin 7 sekuntia nopeampaa menoa, mikä on paljon. Itse luulen, että silloin noutaja olisi tullut aika nopeasti tai ainakin aiemmin.

Tietysti pitää muistaa, että tuo ylivauhtikokeilu maksoi hieman aikaa lopussa. Kahdessa kilometrissä voitettiin keskitahtiin verrattuna 23 sekuntia, mutta seuraavissa viidessä kilometrissä hävittiin vastaavasti 38 sekuntia. Toisaalta tuo vauhtikokeilu maksoi siis ainoastaan 15 sekuntia. (Nyt pitää edelleen muistaa, että viralliset ajat ja omasta gps:stä otetut väliajat eroavat jonkin verran toisistaan.)

35 km:n kohdalla tosiaan ei enää laskukone toiminut niin pitkälle, että loppumatka olisi pitänyt juosta 3:48/km. Tuosta yhtälöstä selvinnee jo haaveen mahdottomuus, jota ei tuolloin havainnut.

Tänään ei siis hatarista haaveista huolimatta olisi ollut mahdollisuuksia tuohon.

Kokonaisuudessaan vauhti pysyi hyvin tasaisena, kun katsotaan puolikkaiden esimerkiksi vauhteja. Ensimmäinen puolikas vei aikaa 1:31:27 ja jälkimmäinen 1:32:03. Kokonaisaikaan tietysti lisätään alun 1:07 kävely lähtöviivalle.

Tasaisen vauhdin tappavuudesta kertoo myös se, miten muilla on alkanut tossu painaa, kun itsellä vauhti on säilynyt. 5 kilometristä 25 kilometriin olen ohittanut 104 juoksijaa, kun jo seuraavien 10 kilometrin aikana on ohitettu 151 juoksijaa! Ja 35 km:stä loppuun 103 juoksijaa, joista viimeisen kahden kilometrin aikana ilman kiriä ja kuvaillen 29 juoksijaa.

Lopuksi vielä kilometriajat omasta kellosta poimittuna ja pätkittynä viiden km:n jaksoihin. Pientä heittoa oli matkalla järjestäjien mittauksiin, mutta hieman suuntaa antamaan juoksun kulusta.

1:07 min, lähtövaatteen alle.

0 - 5 km: 4:35, 4:15, 4:20, 4:21, 4:21

5 – 10 km: 4:19, 4:21, 4:15, 4:14, 4:20,

10 – 15km: 4:18, 4:16, 4:24, 4:23, 4:22,

15 – 20 km: 4:16, 4:20, 4:14, 4:19, 4:19,

20 – 25 km: 4:19, 4:14, 4:19, 4:17, 4:11,

25 – 30 km: 4:15, 4:19, 4:18, 4:13, 4:21,

30 – 35 km: 4:18, 4:29, 4:17, 4:11, 4:08,

35 – 40 km: 4:24, 4:25, 4:28, 4:44, 4:22,

40 – 42,195 km: 4:20, 4:17, 1:53 (n. 450 m, 4:09/km)

Kokonaisaika 3:04:37 (nettoaika 3:03:30, 4:21/km)

Niille jotka ovat jaksaneet tänne asti tavata voin suositella erittäin lämpimästi Valencian maratonia. Reitti on hieno ja erittäin tasainen. En ihmettele yhtään, että tällä kertaa juostiin nopein koskaan Espanjassa juostu maraton aika, 2:07:14 (3:01/km). Olosuhteet olivat täydelliset. 13 astetta lämmintä, aurinko paistoi ja keli oli käytännössä tyyni.

Järjestelyt toimivat, vesi oli tarjolla pulloissa mikä helpotti juomista matkan varrella pidemmänkin matkan aikana. Urheilujuoma kaadettiin pulloista mukeihin ja yhdellä juomapisteellä sain käsiini pullon pohjan, joten myös tuo juoma oli todella helppo juoda.

Tarjolla oli vielä järjestäjän puolesta geelejä ja hedelmiä, joihin itse en joutunut turvautumaan.

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, lähtö- ja maalialue. Aivan huikean komea paikka. En turhaan valinnut tätä kohdetta tuon maalisuoran kuvan vuoksi. Se että se olisi ollut komea paikka juosta vuoden päästä maaliin, onkin sitten kokonaan toinen juttu. Jos jonkun maratonin näistä kymmenestä haluaisin juosta uudestaan, niin se olisi tässä.

72/400 Kohti tuntematonta

Lauantai aamuna pakattiin tavarat ja siirryttiin Valenciaan. Matkalla jo katseltiin päätösbileiden kohdetta, Benidormia.

No ensin olennainen. Valenciaan saavuttaessa näky oli vaikuttava, kun heti saavuttiin Taidemuseon
seudulle joka toimii maratonin lähtö- ja maalipaikkana. Jonkun kerran olen käyttänyt sanaa huikea, mutta mielestäni en kertaakaan liikaa. :)

Hotelliin sisäänkirjautumisen jälkeen pienelle kävelylle ja hakemaan kilpailunumerot ja muut materiaalit ja ihastelemaan lähiseutua. Tutustumista myös sunnuntaina maalisuoraan.

Ilta sitten menikin syödessä ja tankatessa vanhan keskustan ravintolassa. Kyllä ruoka maistui
paksuille pojille.

ruoan jälkeen ohjelmassa oli varusteiden tarkastus ja valmistaminen aamua varten.
Sitten ansaitulle levolle ja keskittymään sunnuntai koitokseen pikkuisen perhosia vatsassa.

71/400 Tour de Torrevieja

Kevyen aamupalan jälkeen siirryttiin päivän epistolan pariin, eli pikku hölkälle ja vetojen kimppuun. eli noin 4 km hölkkä paikalliselle staadionille, vedot 5 x 100 m ja hölkkä takaisin.

Stadionille pääsy aiheuttikin reipasta päänvaivaa, mutta lopulta joku takaportti löyti ja päästiin perille. Paikalla oli meidän lisäksi kaksi muuta urheilijaa, joita Holalla tervehdittiin. siinä muutaman vedon ja kommentoinnin jälkeen tuo pariskunta sitten tervehti uudestaan, että "voi täällä tervehtiä suomeksikin". :)
Siinä sitten hetken keskustelun jälkeen selvisikin, että ilmeisen kovan luokan pariskunta, jolla on kahmalokaupalla SM- ja PM- yms. mitaleita, ja niitä varten edelleen treenataan. Hieman toiset oli meidön tavoitteet, mutta mennään omilla vahvuuksilla. :)
Takaisin kämpille sitten löydettiinkin jo hieman helpommin.

Iltapäivän aluksi suunnattiiin rantakadulle syömään perusspagetit ja jädet ja sitten lähdettiin ajelemaan kohti Gartagenaa ja kierreltiin mennessä hieman kauppoja. paluumatkalla takaisin sitten poikettiin Liiterissä täydentämässä eväsvarastoa ja isotoopista juomavarantoa.

Illan lopuksi sitten naapuriin eväälle imaisemaan paikallinen Wok buffet. Siinä sitten pojat olivatkin vatsat killillään useamman tankkauslautasen jälkeen, jotka tietty vedettiin jälkkäreineen.

Keskustakierros päätettiin jättää väliin ja vetäydyttiin Calle de Pepelle huilaamaan, jotta huomenna jaksetaan siirtyä Valencian suuntaan pelipaikoille.